Makumuistoja

Kesäisiä makumuistoja

Syksy on virallisesti alkanut. Makuammuntaa muistelee menneen kesän makuja.

Kesäinen helppo ruoka reissussa ja kotona rakentuu aika usein reseptille: tuoretta, mielellään lähellä tuotettua proteiinia, tuoreita kasviksia ja jotakin sopivaa lisuketta. Kun teimme itse ruokaa, ostimme ainekset matkan varrelta tarjonnan mukaan ja sovelsimme sen mukaan sopivat lisukkeet. Kaikkea ei tehty itse vaan söimme myös ravintoloissa. Valitettavasti reissun kalleimmat ruuat olivat myös huonoimmat ruuat, eikä niistä ole kuvaa. Toisaalta käytiin myös erittäin hyvissä paikoissa, joissa lompakko ei köyhtynyt kohtuuttomasti.

Kuvia katsellessa on mukava muistella kesän makuja ja tunnelmia, vaikka ulkona vettä tihuttaisikin. 🙂

Makumuistoja
Yksinkertaista kesäruokaa – kalaa ja perunaa tuoreiden kasvisten kanssa.

 

Makumuistoja
Siellä ne nyt kypsyy – eilisen keitetyt uudet perunat.

 

Makumuistoja
Pieni retkipöytä oli korvaamaton apu reissukokeille.

 

Makumuistoja
Rapeaksi paistettua polentaa ja hyvin maustettua kanaa.

 

Makumuistoja
Herkulliset lampaankyljykset ostimme suoraan tuottajatilalta, Lansa Gårdilta Gotlannin Fårösta. Mukaan tarttui myös erinomainen Krusmyntagårdenin mausteseos lampaanlihalle.

 

Makumuistoja
Söimme ehkä parasta maistamaamme lämminsavustettua lohta Kathammarsviks Rökerin ravintolassa. Itsesavustettua ei toki lasketa!

 

Makumuistoja
Ostimme Katthammarsviks Rökeristä myös savustettua makrillia. Maustamatonta ja yrttimaustettua.

 

Makumuistoja
Nautimme savustetut makrillit sadekuurojen välissä, pikaisen perunamuusin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Yrttimaustettu makrilli oli suussa sulavaa.

 

Makumuistoja
Hyvää uimarantaa etsiskellessä Orustissa, Ruotsissa sattui eteen kaupan pihalla kalakoju, josta ostimme läheltä kalastettua, tuoretta turskaa sekä taivaallista katkarapusalaattia. Juuresmuusi oli pussitavaraa, mutta todella hyvää (Felix: miksi tätä ei myydä Suomessa?)

 

Makumuistoja
Herkullisen hampurilaisen söimme Destination Gotlannin laivalla. Sinivatukkahillo toimi todella hyvin rasvaisen ja suolaisen ruuan piristäjänä.

 

Makumuistoja
Laivalta bongattu tyrni-hunajajäätelö. Ihan näin makeaa ei olisi tarvinnut edes tyrnijäätelöstä tehdä.
Makumuistoja
Västeråsissa ravintola Nom oli nimensä mukainen. Upea miljöö, loistava palvelu ja herkullinen ruoka. Kannattaa käydä, jos sinnepäin osuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *