Skip to content Skip to footer

TÄYDELLINEN BBQ-BROILERI

Kullanruskea, rapea nahka ja tirisevän mehukas liha. Täydelliseen BBQ-broileriin tarvitaan hiiligrilli, lämpömittari, muutama mauste ja hieman kärsivällisyyttä.

BBQ-ruoan ei tarvitse olla monimutkaista. Grillattu broileri ja helppo juureslisuke riittävät mainiosti, kunhan ne tekee huolella. Tärkeintä grillauksessa on ymmärtää miten oma grilli toimii parhaiten.

Aloitetaan broilerista. Raakaa broileria käsitellessä on hyvä käyttää kertakäyttökäsineitä ja kanalle tarkoitettua leikkuulautaa. Kokonaisen broilerin käsittelyssä tarvitaan ronskeja otteita, mutta lopputulos kyllä palkitsee. Broilerista poistetaan ensiksi selkäranka esimerkiksi keittiösaksilla kaulasta molemmin puolin eteenpäin leikaten. Kylkiluut voivat laittaa hieman vastaan, mutta tehtävä ei ole mahdoton.

Seuraavaksi broileri levitetään auki ja sen rintalasta poistetaan. Rintalasta on allaolevassa kuvassa vasemmassa alanurkassa oleva kolmion mallinen rustoinen pala. Poista samalla myös ylimääräinen nahka ja rasva.

Kuivaa aukaistu broileri molemmilta puolilta ja mausta runsaasti pippurilla, suolalla ja savustetulla paprikalla. Tässä vaiheessa aukaistu broileri kannattaa myös tukea metallisilla varrastikuilla, niin sen käsittely grillatessa on helpompaa.

BBQ-broileri onnistuu täydellisesti, kun hiillos on sopivan kuuma ja epäsuora lämpö hoitaa pääosan kypsennyksestä. Epäsuoran lämmön saa siirtämällä hehkuvat hiilet grillin toiseen reunaan ja laittamalla kypsennettävän lihan ritilälle kohtaan, jossa ei hiiliä ole alla. Periaate broileria grillatessa on yksinkertainen: aluksi nahkapuoli ylöspäin, koivet pidetään kuumemmassa kuin rintaosa ja nahka saa rapeutensa vasta grillauksen lopuksi kovassa lämmössä.

Broileria voi siirtää ja käännellä kypsennyksen aikana, jotta kypsyminen olisi tasaisempaa, mutta tavoitteena on kuitenkin kypsentää koivet pidemmälle kuin rintaliha. Lihalämpömittari on ehdottoman kätevä oikean sisälämpötilan saavuttamiseksi. Sopiva lämpötila paksuimmasta kohtaa rintalihaa on 65-70 astetta. Broilerin pintaa voi sivellä öljyllä grillauksen aikana, mikä edistää aromien muodostumista. Nahkapuoli käännetään alaspäin vasta grillauksen loppupuolella, ja silloin hiillos saakin olla reilusti kuuma, jotta nahka rapeutuisi hyvin.

BBQ-broileri on sen verran helppo valmistaa, että tämä kerta ei varmasti jää kesän ainoaksi! Hiiligrillissä kypsennetty liha maistuu yksinkertaisesti taivaalliselta.

BBQ-broileri
(neljälle)

  • 1 kokonainen, tuore broileri
  • suolaa
  • mustapippuria
  • öljyä
  • hiiligrilli kannella
  • paistolämpömittari
  1. Laita broileri tukevalle leikkuulaudalle ja leikkaa selkäranka pois esimerkiksi keittiösaksilla.
  2. Poista ylimääräinen nahka ja rasva.
  3. Poista broilerin rustoinen rintalasta.
  4. Levitä broileri ja lävistä se metallisilla varrastikuilla kääntelyn helpottamiseksi.
  5. Kuivaa broileri talouspaperilla.
  6. Mausta molemmin puolin runsaalla pippurilla, suolalla ja savustetulla paprikajauheella.
  7. Lämmitä hiiligrilli: kasaa hiilet yhdeksi keoksi ja valele sytytysnesteellä. Sytytä hiillos ja anna palaa kunnes liekki sammuu. Anna hiilloksen kehittyä, kunnes se on reilusti kuuma. Käytä tarvittaessa palkeita hiilten hehkutukseen.
  8. Siirrä hehkuvat hiilet sopivalla työkalulla grillin toiseen reunaan niin, että broileri mahtuu olemaan ritilällä ilman suoraa lämpöä.
  9. Laita broileri (nahkapuoli ylöspäin) paistoritilälle koivet hiiliä kohti ja sulje kansi. Aukaise grillikuvun ilma-aukkoja ja varmista, että hiilet eivät pääse sammumaan.
  10. Kypsennä broileria kunnes alapinta saa kunnolla väriä. Sivele broilerin pintaan ajoittain öljyä. Käännä broileri nahkapuoli alaspäin ja kypsennä kunnes rintalihan lämpötila on n. 60 astetta. Broilerin koosta ja grillin lämmöstä riippuen aikaa voi mennä 45 min-1½ tuntia.
  11. Siirrä broileria ritilällä kohtaan, jossa hiillos on suoraan alla ja ruskista nahka kauniin ruskeaksi ja rapeaksi. Rintalihan lämpötila saa nousta 65-70 asteeseen, jolloin liha on vielä mehukasta.
  12. Ota broileri grillistä ja anna lihan vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
  13. Leikkaa broileri neljän osaan, tarjoile esimerkiksi peruna-porkkana-sipulipaistoksen kera ja nauti!

Peruna-porkkana-sipulipaistos
(neljälle)

  • 10 perunaa
  • 4 porkkanaa
  • 2 kesäsipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 3 oksaa rosmariinia
  • kasviöljyä
  • suolaa
  1. Pese juurekset huolellisesti.
  2. Pilko perunat ja porkkanat reilun kokoisiksi paloiksi.
  3. Kuori valkosipulin kynnet ja hienonna ne.
  4. Pese ja pilko sipuli varsineen.
  5. Hienonna rosmariinin lehdet veitsellä.
  6. Sekoita kaikki ainekset ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  7. Paista 225 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.
Show CommentsClose Comments

Leave a comment