Skip to content Skip to footer

CHIPOTLEN JÄLJILLÄ ELI SAVUCHILIT KOTIUUNISSA

Chipotlella maustetut ruoat ovat pitkään olleet suosikkilistamme kärjessä. Aito chipotle on puuttunut kotikäytöstä, mutta chilisatoa on. Ryhdyimme siis savustuspuuhiin.

Chipotleiksi kutsutaan perinteisesti meksikolaisia savustettuja jalapenoja. Muinoin ne on oletettavasti savustettu ja kuivattu tulen yllä, mutta nykyisin savustamiseen käytetään grilliä, savustuspönttöä tai -kaappia. Miksi sitten ei savustuspussia.

Savustusprojektimme etenemisellä oli kolme vaihtoehtoa: savustetaan savustuspöntössä, savustetaan kotiuunissa tai kylmäsavustetaan. Ensimmäiseksi päätimme kokeilla helpoimmin toteutettavaa tapaa eli savustuspussia kotiuunissa. Kokeilimme tätä melko rajua menetelmää ensin pienellä määrällä, jotta satoa ei menisi hukkaan. Yllätys oli positiivinen, kun jo ensimmäinen kokeilu onnistui loistavasti!

Herkullisen savuisia chilejä! Savuchilit voi kuivata savustamisen jälkeen.

Savustetut Aji Cristalit ovat peräti parempia kuin aiemmin maistellut chipotlet. Aromit ja tulisuus ovat kerrassaan hurmaavat. Seuraavaksi kokeilemme savustusta vähän suuremmalla määrällä, ja myös kylmäsavustusta on tarkoitus kokeilla. Nyt tiedämme, miten suurin sato säilötään talveksi!

Savuchilit

  • 500 g punaisia chilejä (esim. Aji Cristal, Jalapeno, Habanero)
  • 1 savustuspussi leppälastuilla

1. Valitse chilit huolella. Niiden tulee olla kiinteitä ja ehjiä.
2. Kuumenna uuni tai grilli savustuspussin ohjeiden mukaisesti.
3. Laita chilit savustuspussiin ja sulje se. Savusta ohjeen mukaisesti.
4. Savustetut chilit sopivat käytettäväksi heti. Parhaiten ne säilyvät kuivattuina, joten kuivaa ne, jotka haluat säilöä, lempeässä lämmössä (uunissa tai kasvikuivurilla).
5. Käytä savuchilit erilaisten ruokien mausteeksi ja nauti!

Show CommentsClose Comments

Leave a comment