Skip to content Skip to footer

JUUSTOISA JUHLAMENU

Juustoa kolmella tavalla. Juhlamenussamme maistuvat suolaiset halloum-pekonialkupalat, täyteläinen punajuuri-vuohenjuustorisotto sekä New Yorkin juustokakku.

Juhlava illallinen syntyy joskus yksinkertaisesta ajatuksesta: ”juustoa”. Päätimme rakentaa juuston ympärille maistuvan kokonaisuuden, jossa eri juustot olisivat edukseen niin alkuruoassa, pääruoassa kuin jälkiruoassa. Kaikki menun ruoat pystyy tekemään 3-4 tunnin aikana, mutta jälkiruoan voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä. Menu on täysin gluteeniton.

Alkupaloina on kiva tarjota jotakin helposti syötävää. Paistettu halloumjuusto on todella maukasta ja kun sen vielä käärii pekoniin ennen paistamista, niin sitä ei voi vastustaa kukaan (lihansyöjä). Alkupalat kannattaa tarjota lämpiminä, ettei halloumi muutu narskuvaksi.

Pääruokaan valitsimme sesongin juureksista punajuuren. Sen makupareiksi sopii erinomaisesti vuohenjuusto ja timjami. Päätimme tehdä aineksista risottoa, jonka kanssa tarjosimme vielä paistettua broileria. Todellakin riittävän tuhti pääruoka!

Teimme risoton carnaroli-riisistä, jonka koostumus on hieman erilainen kuin usein käytetyssä arborio-riisissä. Carnarolissa on enemmän tärkkelystä ja sen sanotaan pitävän muotonsa paremmin. Köytännössä ero ei kuitenkaan ole kovin suuri. Molemmat ovat loistavia risottoriisejä.  Jos on epävarma olo risoton valmistamisesta, niin vinkkejä tekemiseen löytyy kurpitsarisottoreseptistämme.

Punajuurisose ja vuohenjuusto kannattaa lisätä risottoon vasta riisin kypsymisen loppupuolella, niin risotto ei pala pohjaan. Vuohenjuuston kuorta ei kannata leikata pois, sillä se antaa risottoon paljon aromia.

Ei kahta ilman kolmatta – myös jälkiruoan pääosassa oli juusto. Tällä kertaa tuorejuusto, jota oli uunissa kypsennettävässä kakussa runsaasti.

Uunissa kypsentäminen tuo juustokakun pohjaan herkullista paahdetun voin makua. Koostumus on myös hyvin erilainen liivatteella hyydytettyyn juustokakkuun verrattuna: kakku on pehmeää, eikä yhtään kumimaista.

Juustokakku olisi kaivannut lisukkeeksi vielä esimerkiksi raikkaan vadelmamelban, niin se olisi ollut täydellistä. Marjat unohtuivat kuitenkin väärään pakastimeen, joten seuraavalla kerralla sitten uusi yritys.

Koko juhlamenu onnistui loistavasti, ja ruokien maut sopivat toisiinsa. Vaikka ruoanlaitto tovin veikin, myös kokki ehti ehti seurustella illallisseurueen kanssa. Todellinen juustonystävän menu, joka sopii juhlaviin hetkiin.


Halloum-pekonialkupalat ja salaatti
(kuudelle)

  • 1 pkt halloumia
  • 1 pkt pekonia
  • kirsikkatomaatteja
  • 1 ruukku friseesalaattia
  • 100 g viinirypäleitä
  • tuoreita vadelmia (jos on saatavilla)
  • 3 rkl öljyä
  • 1 rkl vadelmaviinietikkaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  1. Leikkaa halloum sormenpaksuisiksi paloiksi.
  2. Kääri palat pekoniin ja laita kääreet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille odottamaan.
  3. Paista halloum-pekonialkupalat grillivastuksen alla (200 asteinen uuni) kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
  4. Lohko kirsikkatomaatit ja kiinnitä ne cocktailtikuilla halloum-pekonialkupaloihin.
  5. Pese salaatti ja viinirypäleet. Revi salaatti tarjoilukulhoon. Puolita viinirypäleet ja lisää salaatin päälle. Sekoita salaatinkastikeeseen öljy, etikka, mustapippuri ja suola. Ripottele kastike salaatin päälle.


Punajuuri-vuohenjuustorisotto ja broileria
(kuudelle)

  • 3 pientä punajuurta
  • 500 g carnaroli-riisiä
  • 4 salottisipulia
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 2 kanafondikuutiota
  • 1½-2 l kiehuvaa vettä
  • 200 g vuohenjuustoa
  • 50 g voita
  • tuoretta timjamia
  • 600 g broilerin ohuita rintafileitä
  • öljyä
  • mustapippuria
  • suolaa
  1. Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi kuutioiksi.
  2. Laita punajuuret kattilaan ja lisää vettä niin, että ne peittyvät.
  3. Keitä kunnes punajuuret ovat kypsiä, noin 30 minuuttia.
  4. Soseuta punajuuret sauvasekoittimella.
  5. Pilko salottisipulit pieniksi kuutioiksi.
  6. Kuullota riisi ja salottisipuli öljyssä.
  7. Lisää kanafondikuutiot ja kiehuvaa vettä. Lisää vettä aina tarpeen mukaan.
  8. Paista tällä välin broilerin rintafileet paistinpannulla kauniin ruskeiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla.
  9. Leikka vuohenjuusto paloiksi.
  10. Kun riisi alkaa olla kypsää, lisää voi, punajuurisose ja vuohenjuusto. Sekoita huolellisesti kunnes juusto on sulanut.
  11. Mausta risotto vielä pilkotulla timjamilla.

Juustokakku New Yorkin tyyliin

Pohja:

  • 180 g gluteenittomia digestiivikeksejä
  • 80 g voita

Täyte:

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 250 g crème fraichea
  • 1 rkl sitruunankuorta
  • 1½ tl vaniljasokeria
  • 2½ dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  1. Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa.
  2. Laita leivinpaperi pienen (halkaisija 18 cm) irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksimassa vuoan pohjalle. Laita vuoka kylmään noin ½ tunniksi.
  3. Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhossa ja kaada täyte vuokaan.
  4. Paista juustokakkua 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia. Sammuta uuni ja pidä kakku jälkilämmössä tunnin ajan.
  5. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen vuoasta poistoa. Kakun voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä.
Show CommentsClose Comments

Leave a comment